Uusi viikko, uusi kierto, uusi yritys.

Tosiaan viime pe alkoi ne menkat ja näin ollen lähti myös yrityskierros/kuukaus 9 käyntiin.. Hullua, aika mennyt tosi nopeesti, mutta silti tuntuu, että mitään ei ole tapahtunut.. No eipä olekaan..

Nyt mun on vaan kertakaikkiaan saatava ajatukset jonnekin muualle tästä yrittämisestä/lapsesta.. Vaikka ylihuomenna lähtee soitto meidän kunnan äitiysneuvolaan jota kautta toivottavasti pääsisi edes jonkinmoisiin tutkimuksiin, myös mies.. Mulla alkaa menee hermo tähän epätietoisuuteen, että onko jommassakummassa oikeasti jotain vikaa.. Sillä kuitenkin seksi yritetään painottaa sinne kierron puoliväliin, ovulaation aikoihin. Mutta silti mitään tulosta ei ole tapahtunut, turhauttavaa. Ja sen verran on alkanut omaa kroppaa tuntemaan, että tietää millon se suurinpiirtein on.. Mutta meinaan nyt kuitenkin edes tästä kierrosta testauttaa, niin saa sitten edes varmuuden siitä, että se ovulaatio sitten kuitenkin tapahtuu. 

Eilen selailin nettiä ja lueskelin kaikenlaista lapsettomuuteen liittyvää. Silmiin osui kirjotus joltain lapsettomuutta käsittelevältä sivulta jossa kirjotettiin, että lapsettomuudesta puhutaan vasta sitten, kun yritystä on takana yli vuosi tuloksetta. Mä toivon, että meistä ei tarvitse puhua lapsettomina, vaikka välillä tuntuu, että siltä alkaa pikkuhiljaa vaikuttamaan. Pidetään nyt vaan kaikki peukalot ja varpaat ristissä, että pian kävisi se tärppi! 

Kp 1, niinkun joka kuukaus..

Mä alan olee tosi väsynyt tähän yrittämiseen. Joka kuukausi saan pettyä. Hormoonit ei auttanut, seksin harrastaminen ei auta. Onko meissä oikeesti jotain vikaa? Millon on meidän vuoro olla onnellisia? Millon on meidän vuoro olla perhe?
Välillä musta jopa tuntuu, että mies ei ymmärrä kuinka paljon mä haluan tätä asiaa ja kuinka paljon se merkitsee mulle.. Millään muulla ei oo niin paljon väliä, kun sillä, että meistä tulee perhe. Mutta tuleeko meistä sitä ikinä? En tiedä, en enää jaksa miettiä sitä asiaa. Haluun vaan olla onnellinen. 

4 kuukautta olis vielä odotettava, jotta pääsee kunnalliseen lapsettomuustutkimuksiin. Se tuntuu ihan liian pitkältä ajalta. Haluan vaan tän kaiken pois mun mielestä. Mä en enää tiedä jaksanko tätä ollenkaan. Jos vain lopettais koko yrittämisen ja hommais vaan sen ehkäsyn, vaikka ilman sitäkin meiän seksi näköjään on suojattua, vauvoilta. Ehkä meidän on vaan tarkotettu olemaan kahdestaan? 

Huhtikuun ensimmäinen

Niin se on taas kuukausi vaihtunu ja kohti kevättä mennään, ihanaa! 
Tänään oon taas käyny läpi näitä mun ajatuksia mitkä pyörii aina sillontällön mielessä, välillä vähän useemmin ja välillä vähän vähemmän.. 

Tänään mulla oli sellanen fiilis, että en kohta kuulu näihin perheellisiin "piireihin". Välillä musta tuntuu siltä, että mun kanssa ei haluta puhua jostain asiasta, koska enhän mä voi ymmärtää, enhän mä ole äiti.. Mä en tajua miks mä ajattelen näin, koska tiedän, että mun hyvä ystävä voi puhua mun kanssa ihan mistä vaan, vauvan pyllynpesuista oman seksielämän väliltä. Mutta joskus musta vaan tuntuu siltä, että ihmiset ajattelee, että en voi ymmärtää jotain asiaa koska mulla ei ole lasta, enkä ole äiti.. 

Juu näinhän se varmaan on, mutta kukaan ei myöskään ymmärrä, että kuinka paljon haluan olla äiti ja alan turhautumaan siihen ajatukseen, että ehkä musta ei sitä tule vielä moneen vuoteen.. Alan olla niin poikki tähän kaikkeen yrittämiseen ja ainaiseen pettymiseen kuukautisten alettua. Yritän kuitenkin mennä positiivisella asenteella eteenpäin kohti kesää ja ehkä sinä aikana unohdan osan näistä ajatuksista..

Ajatuksia..

Ihania asioita on tapahtunut viime viikkoina.. Moni ystävä on saanut vauvoja, jee! Vauvat on ihania ja ihaninta on se vastasyntyneen vauvan tuoksu.
Oon ollut tosi iloinen jokaisen puolesta, mutta silti omaa mieltä alkaa painamaan kun ei sitä omaa kääröä vaan kuulu missään.. 
Mulla oli tosi monta viikkoa, etten edes ajatellut koko asiaa, mutta sitten kun ne toisten vauvat syntyy.. Se saa taas mun ajatukset siihen vauvaan.

Silti yritän olla liikaa stressaamatta asiaa, mutta se on vaan helpommin sanottu kun tehty. Mut onneks olen taas alottanut jonkin sortin terveellisemmän elämän, treenaan ja syön paremmin. Herkkuja ei kuukauteen, eikä alkoholia. 
Ehkä se pieni käärö vielä joskus meillekkin suodaan, mutta tuntuu vaan niin kamalalta tämä odottaminen.. Helpompaa olis jos sellainen tapahtuis "vahingossa", eli ei lapsenteko mielessä.. Naisen mieli on niin kiero, aina ne ajatukset menee sinne mihin ei halua.

Tässä just laskeskelin, että huhtikuussa yritystä on takana jo 8kk, niin kauan. Ja se kaikki aika on mennyt näin nopeesti.. Jos olisin sillon heti raskautunu, niin meillä olis jo kohta se pieni nyytti.. Mutta ei pidä turhaan miettiä, onhan tässä vielä vuosia aikaa, vaikka en kyllä tiedä, että kuinka kauan se omaa pää sitten kestää pitkään odottelua. 

Näihin tunnelmiin, ehkä se meilläkin vielä aurinko paistaa risukasaan.. 

Jahas.. Kuukausikin vaihtunut ja kauheesti en saanut postauksia aikaseksi. 
No eipä tässä nyt ole kauheesti edes mitään uutta ollutkaan.. Edelleen samalla kaavalla mennään, ei siis plussaa edellisestäkään kierrosta.. Ensi kierron pitäisi alkaa ensi viikolla ja silloin on myös meidän miniloma ulkomailla, jänskää! 

Mä aina yritän uskotella itelleni, että en ajattele tätä lapsiasiaa ollenkaan.. Että niin se ainakin sitten tärppää.. Mutta miten mä voin olla ajattelematta sitä, kun sitä on halunnut niin kauan ja kun sen aika vihdoin koittaa niin sillon sitä vasta ajatteleekin.. Joskus mä vaan toivon, että olis käynyt iloinen vahinko. Vaikka aina sanon, että vahinkoja ei satu.. Mutta ei tää yrittäminenkään kivaa ole, kun saa joka kuukausi pettyä. 
Mutta ehkä se sitten joskus tärppää..? 

Nyt mua on kuitenkin helpottanut se, että ei oo tarvinnut enää syödä hormooneja.. Jotenka en oo enää edes oikein kartalla mun kierrosta tai olen kyllä, mutta en just päivälleen ja hyvä niin, koska olin jotenki niin stressaantunut ku tiesin sen mun kierron niin tarkalleen.. 
Ja tietysti myös ne järkyttävät mielialan vaihtelut mitkä niistä tuli.. En halua niitä enää ikinä! 

Mut nyt on hyvä lopetella tämä ilta näihin ajatuksiin.. 

Mietiskelyä

Noniin, josko olis aika vaikka ensimmäisen postauksen.

Oon tosiaan nyt syönyt viimeisen kuurin Teroja loppuun ja niin herkillä oon ollut, että en varmaan koskaan enää tuu niitä ottamaan. Pienetki asiat sai mut itkemään ja sitä itkua oli tosi vaikea pidätellä.

Eli ne menkat sieltä kohta siis lultavasti taas alkaa. Oon aina siinä toivossa, että ne tulee niin en sitten ainakaan tuu pettymään. 

Musta tuntuu, että mä olen meidän suhteessa se ainut joka tätä asiaa haluaa, vaikka kyllä mies väittää itsekkin sitä plussaa siihen testiin odottavansa. Mutta ehkä miehille se lapsen odottaminen ei ole kuitenkaan se pääjuttu tässä projektissa, vaan sen tekeminen. Näin mä sen ajattelen. Tosin en väitä, ettenkö itse nauttisi siitä tekemisestä, mutta enemmän odotan sitä kuukautisten pois jäämistä ja plussaa siihen testiin. Noh, ehkä sekin päivä vielä joskus tulee. 

Oon vaan jotenkin niin turhautunut tähän kaikkeen. Tää on asia mitä oon halunnut monta vuotta ja nyt kun ois aika, niin ei ole tullakseen, oon niin väsynyt kaikkeen. Välillä tekis mieli laittaa pillit pussiin ja lopettaa koko yrittäminen, silleenhän se yleensä toimii..? 

Ja eniten ehkä harmittaa nämä kaikki "vahinkoraskaudet", ihmiset jotka saa lapsia niitä suunnittelematta. Vaikka iloinen olen jokaisesta raskaudesta ja maailmaan syntyvästä vauvasta. 

Ja ainiin, huomenna olen menossa moikkaamaan mun yhtä ystävää ja hänen muutaman kuukauden ikäistä poikavauvaa Vantaalle. Siinä se vapaapäivä sitten varmaan meneekin. 

Vauvat vaan on niin ihania, ei mulla muuta. Tämä teksti on hyvä lopettaa näihin mietiskelyihin :-)