Mä alan olee tosi väsynyt tähän yrittämiseen. Joka kuukausi saan pettyä. Hormoonit ei auttanut, seksin harrastaminen ei auta. Onko meissä oikeesti jotain vikaa? Millon on meidän vuoro olla onnellisia? Millon on meidän vuoro olla perhe?
Välillä musta jopa tuntuu, että mies ei ymmärrä kuinka paljon mä haluan tätä asiaa ja kuinka paljon se merkitsee mulle.. Millään muulla ei oo niin paljon väliä, kun sillä, että meistä tulee perhe. Mutta tuleeko meistä sitä ikinä? En tiedä, en enää jaksa miettiä sitä asiaa. Haluun vaan olla onnellinen.
4 kuukautta olis vielä odotettava, jotta pääsee kunnalliseen lapsettomuustutkimuksiin. Se tuntuu ihan liian pitkältä ajalta. Haluan vaan tän kaiken pois mun mielestä. Mä en enää tiedä jaksanko tätä ollenkaan. Jos vain lopettais koko yrittämisen ja hommais vaan sen ehkäsyn, vaikka ilman sitäkin meiän seksi näköjään on suojattua, vauvoilta. Ehkä meidän on vaan tarkotettu olemaan kahdestaan?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti